Tämän vuoden ensimmäinen JM-kisa edessä. Nyt kun olin täyttänyt itsekkin jo 18 ja ajanut ajokortin niin lähdimme Rosnellin Antin kanssa ajelemaan aamusta Virroille, Kuljetus Fagerlundin autolla. Isä ja äiti tulivat vasta lähempänä kisan alkua paikalle.
Kisapaikalla purettiin kalusto ja etsittiin sopiva varikkopaikka, ihan lähdön keräilyalueen vierestä. Kävin ilmottautumassa, ja sen jälkeen ajoin katsastukseen. En ehtinyt edes tervehtiä katsastusmiestä kun hän jo kysyi, että kai minulla on tuulilasi mukana? Ei kuulemma voi päästää ajamaan kun oli liian rikkinäinen lasi. No aikamme siinä keskustelimme, katsastuspäällikönkin kanssa, pääsimme sopuun että tuli vain korttimerkintä. Eipä nuo sitten katsastuksessa oikeen muuta katsoneetkaan, pari kertaa polki kaasupoljinta ja ihmetteli kun ei jarruta.
Sitten itse kisaan. Ensimmäinen yleisen luokan lähtö edessä. Lähtö meni aivan penkin alle, auto jäi paikalleen kun nosti kytkintä. Kahdelle oli jatkopaikka, loput keräilyihin. Ekassa kurvissa neljäntenä, mutta radalla oli niin hirveä pöly että välillä mentiin pitkin penkkoja. Keräilyt edessä. Keräilyssä lähtö epäonnistui taas, mutta ekaan kurviin hyvin kärkinipussa. Kuitenkin ahdasta tuli ja ajauduin hieman pusikkoon ja pari äijää kuittasi ohi. Toisella kierroksella oli vielä ihan liikaa vauhtia yhteen kurviin ja spinnasin. Että se siitä yleisen kisasta.
EVK-luokkaan. Tiukka ajokaavio sieläkin. Kaksi jatkoon, loput keräilyyn. Nyt lähtö onnistui kohtuu hyvin. Ekaan kurviin kolmanneksi, ja siinä ajelin maaliin asti > keräilyihin. Keräilylähdössä onnistui lähtö taas hyvin, mutta kakkonen huti, kolmanneksi ekan kurvin jälkeen. Seuraavalle kierrokselle pääsuoralla pääsin suorittamaan ohituksen, ja pääsin välieriin. Välierässä sitten oli tulossa turpaan niin että tukka pölisee, viimesenä ajelin siinä, mutta onnenkantamoisella pari autoa töpeksi keskenään ja pääsin nousemaan neljänneksi. Paikka semeissä! Tulin varikolle ja avattiin nokkapelti, niin vettä tulee solkenaan. Oli mennyt kivi syylärin läpi. No ei saatu tukittua sitä vuotoa ja kisat jäi siihen.
Kaikenkaikkiaan ihan tyytyväinen ekaan yleisen luokan kisaan. Tehtiin pari suojaa autosta, eikä siitä ollut vieraita.
Nyt vaan vaihtamaan syyläriä, tuulilasia, ja etutolppia seuraavaan kisaan.
Galleriassa muutama ulkoapäin kuvattu videonpätkä. |