etusivu | uutiset | tiimi | kalusto | galleria | kalenteri | yhteys | vieraskirja
 
14-16.09.2008 | JOKKIS-RISTEILY

Jokkisristeilylle lähdettiin perjantaina. Vanhempien lisäksi mukana oli Vesa ja Atte.

Hyppäsimme Parolasta Vilppulan linja-auton kyytiin, ja sillä mentiin kohti satamaa. Satamaan saavuttua, lunastettiin liput ja melkein heti pääsi laivaan jo sisälle. Perjantai-ilta sujui nopeasti muun jokkisporukan seurassa joristessa. Perjantai-iltana oli myös Live For Speed-pelin aika-ajot. Selvisin sunnuntaille, 20 nopeimman joukkoon.

Lauantaina oli palkintojenjakotilaisuus, puoli kahdelta. Ensin jaettiin pistepörssin, sekä jokkisveikkauksen palkintoja. Sen jälkeen EVK-Sarjan palkinnot. Olin nuorten luokassa sarjan 3. Ja sain pokaalin, jokkis.net-mukin, ja lahjakortteja 250e arvosta.

Niiden jälkeen jaettiin jokkis.netin palkintoja. Minuakin oli ehdotettu palkittavaksi. Perustelut palkintoon:

"Seuraavakin palkinto liippaa osittain nettisivujen maailmaan. Tämä palkittava kirjoittelee mukavia raportteja kisoista nettisivuilleen. Ja ennen kaikkea tämä nuorimies on noussut nuorten luokan kärkitaistoihin mukaan poikkeuksellisesti etuvetoisella kalustolla. Hän vie autoaan nätisti ja hallitusti. Hän saa pystin ja mukin lisäksi stipendin. Nuori positiivisuus 2008 -pystin saa Tomi Toivonen. "

Live For Speed-kilpailu ajettiin palkintojenjaon jälkeen. Itselläni matka jäi kuitenkin kovassa seurassa alkueriin ja keräilyihin.

Lauantai-ilta sujui samoissa merkeissä, ja sunnuntai aamuna laiva saapui 10.00 satamaan. Siitä jälleen Vilppulan bussilla takaisin kotiin.

Hyvä reissu oli ja ties vaikka innostuisi ensi vuonnakin lähtemään.

TT RACING KIITTÄÄ YHTEISTYÖKUMPPANEITA KULUNEESTA KAUDESTA! JA TOIVOTTAA VAUHDIKASTA VUOTTA 2009!